Nokian Reuma ja Tules ry.
Yrittäjäkatu 24, 2. kerros
37100 Nokia
Puheenjohtaja
Sirkka Painilainen
Nokian Reuma ja Tules ry toimii reuma- sekä tuki-ja liikuntaelinsairauksia potevien yhdyselimenä. Tavoitteena on jäsenistön edunvalvojana huolehtia, että saamme tietoa asioiden tulevasta kehityksestä hoidon, kuntoutuksen ja muiden palvelujen sekä elinolojen edistämiseksi reuma- ja muiden tuki- ja liikuntasairauksien ehkäisemiseksi. Sekä tämänpäivän haasteet huomioiden, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämisen, esteettömyyden ja saavutettavuuden toteutumiseksi. Toiminta-alueena on Nokian kaupunki lähiympäristöineen. Yhdistyksen toiminta-alueella Pirkanmaan Lapsireuma ry toimii lapsipotilaiden yhdyselimenä, joten Nokian Reuma ja Tules ry:n toiminta kohdistuu pääasiassa työikäisille ja varttuneimmille henkilöille. Yhdistys on Suomen Reumaliitto ry:n äänivaltainen jäsenyhdistys. Nokian Reumayhdistys ry on perustettu vuonna 1953 ja vuoden 2016 alusta on yhdistyksen nimi ollut Nokian Reuma ja Tules ry. |